Case-esimerkki: Näin Virkein mielin-verkkovalmennus auttoi yötyöläistä onnistumaan

Verkkovalmennus

Tässä postauksessa ajattelin kertoa sinulle vuorotyöläisille suunnatusta Virkein mielin verkkovalmennuksestani asiakascasen avulla.

Sosiaalialalla yötyötä tekevä 36-vuotias Anna osallistui ensimmäiseen pilottiin ja palaute oli ihan mieletöntä. Vaikka Anna etsi alun perin itselleen työhyvinvointiin erikoistunutta livevalmentajaa, hän lähti kokeilemaan verkkovalmennuspilottia ennakkoluulottomasti saatuaan kuulla tästä mahdollisuudesta.

Ja aivan mahtavaa, että lähti! <3


Tämä välikommentti ei liity nyt Annaan mitenkään vaan yleisesti verkkovalmennusmaailmaan. Verkkovalmennuksiin liittyy paljon ennakkoluuloja, jotka elävät niin asiakkaiden kuin ammattilaistenkin mielissä vielä sitkeästi.

Myös omassa mielessäni kummitelleet ennakkoluulot jarruttivat ottamasta sitä ratkaisevaa askelta ja toteuttamasta ensimmäisiä verkkovalmennuksiani. Kai ne jossitteluiden aiheet loppuivat jossain vaiheessa kesken kun asiaa oli riittävästi pohtinut omassa mielessä ja tutustunut uuteen asiaan, koska TÄSSÄ OLLAAN!

Omat ennakkoluuloni verkkovalmennusten suhteen liittyivät erityisesti tekniikkaan ja siihen etätekemiseen. Epäröin todella vahvasti voisinko ikinä tehdä verkkovalmennuksia laadukkaasti. Pystyisinkö tuottamaan sitä lisäarvoa asiakkaalle, jonka jokainen valmennettava ansaitsee pistäessään itsensä likoon missä tahansa valmennuksessa. Ja, voisinko toteuttaa niitä livevalmentamisessa itselleni tärkeitä asioita myös verkkovalmentamisessa: aitous, läsnäolo ja liikunnan ilo.

Rakastan päivittää omaa osaamistani ja suorastaan janoan tietää lisää. Mutta, kun puhutaan tekniikasta ja sen liittämisestä liikuntaan ja valmentamiseen, olen old school. Tai ehkä se liittyy tekniikan aiheuttamaan epävarmuuteen minussa itsessäni.

Onneksi uskalsin astua epämukavuusalueelleni. Annan palaute ensimmäisestä Virkein mielin pilotista oli niin sydäntä lämmittävä, että nyt uskon voivani toteuttaa niitä laadukkaita palveluita myös verkon välityksellä. Verkkovalmentamisen ei todellakaan tarvitse olla pelkkä ”ohjelma kouraan, ruokavalioesimerkki käteen ja sitten olet omillasi tyyppistä.”

Voin opettaa, kommunikoida ja olla läsnä asiakkaan matkalla, siis toisin sanoen valmentaa, myös verkossa.


Takaisin Annaan ja Virkein mielin-verkkovalmennukseen.

Virkein mielin verkkovalmennus on siis vuorotyöläisille suunnattu hyvinvointivalmennus, jossa keskitytään treenin ja palautumisen optimointiin.

Kaikki vuorotyöläiset ovat varmasti vähintäänkin joskus kuulleet puhuttuvan siitä, kuinka paljon epäsäännöllinen työ ja unirytmi verottaa omaa jaksamista ja palautumista. Toinen asia onkin sitten, kuinka moni sisäistää tämän työn ja vapaan merkityksen esimerkiksi omalle treenille.

Saman ahaa-elämyksen koki valmennuksen aikana Anna.

”Kiinnitän jatkossa enemmän huomiota palautumiseen ja olen oppinut ymmärtämään sen, miten vuorotyö lähtökohtaisesti on jo keholle raskasta. Jatkossa (ja jo nyt) olen alkanut kiinnittämään huomiota lihaskuntoon ja siihen, että ylipäänsä minun tulisi tehdä enemmän rauhallisempaa liikuntaa (lihaskunto ja kehonhuolto) eikä sykkiä aina raskailla tunneilla. Tämä oppi jää varmasti.”

Miten valmennus tuki edistymistäsi?

”Erilaiset "kirjalliset" tehtävät olivat hyviä ja laittoivat ajattelemaan. Tähän yhdistettynä faktatietoa, sain paljon uutta tietoa mutta myös uusia näkökulmia ja pohdintoja ja niiden kautta tavallaan hoksasin, mikä on minulle tärkeintä ja mistä en halua tinkiä.”

Minusta tämä on paras oivallus, mitä valmentaja voi toivoa. Kun valmennettava oppii ymmärtämään asian ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä, koen että olen onnistunut.

Yksi suurimmista peloistani verkkovalmentamisessa liittyi tähän, pystynkö opettamaan asioita niin hyvin, että jokainen oppii soveltamaan tietoa omaan elämäänsä ilman että mennään äärimmäiseen fitnesstyyppiseen valmentamiseen, jossa tekeminen ja ruokailut ovat aikataulutettu ja laskettu grammalleen. En usko sen tyyppiseen valmentamiseen, varsinkaan, vuorotyötä tekevien kohdalla.


Mikä oli erityisen hyvää Virkein mielin -verkkovalmennuksessa?

Tieto ja Päivin osaaminen!

Näiden ihanien sanojen lisäksi, olen tavattoman kiitollinen Annalle hyvästä ja kehittävästä palautteesta, jonka pyrin itse muistamaan ammattilaisena verkkovalmennuksessakin vielä tarkemmin!

” Toivon, että Päivi jakaa jatkossa tietoaan entistä enemmän. Kaikki ne infot esim. palautumisesta, nukkumisesta, ruokailuista, oli todella hyviä ja voisin lukea niitä varmaan hamaan tappiin asti. Kannattaa muistaa, että ne asiat, mitkä ovat sinulle valmentajana itsestäänselvyyksiä, ovat valmennettaville usein uusia, eli kannattaa sanoa ääneen kaikki yksinkertaisimmatkin asiat. Toisaalta myös niin, että kun kuulee jonkun itselle tutun asian jonkun toisen sanomana, sen voi ymmärtää entistä paremmin.”

Toivottavasti tämä blogi ja postaukset ovat yksi vastaus myös Annan palautteeseen <3

Jos sinua kiinnostaa Virkein mielin-verkkovalmennus, voit hypätä mukaan koska tahansa oman aikataulusi mukaan. Valmennus käynnistyy aina rekisteröitymisestä seuraavana maanantaina.

Jos sinulla heräsi mitä tahansa kysymyksiä verkkovalmentamisesta tai vuorotyöläisille suunnatusta valmennuksesta, ole rohkeasti yhteydessä joko sähköpostitse tai sosiaalisen median välityksellä.