Ladataan…

Tsempparit

Tsempparit

 

Tsempparit ovat tavallisia ihmisiä, jotka kertovat oman tarinansa kohti suurta tavoitettaan ja elämänmuutostaa. Samalla he tsemppaavat ja kannustavat omalla esimerkillään niitä, jotka ovat ottamassa ensimmäisiä askeleita kohti unelmaansa.

 

Ladastakin voi tehdä audin- sisulla!
Johanna ennen

Olen 28-vuotias kolmen lapsen äiti. Olen aina ollut helposti lihoavaa sorttia. Jo pelkästään hampurilaisen näkeminen toi ylimääräisen kilon jos toisenkin. Olen aina ollut todella tarkka ulkonäöstä, yrittänyt syödä ja liikkua terveellisesti.

Raskauksien aikana paino nousi 87 kiloon, joka on todella paljon 167 cm naiselle. Kilot lähtivät hyvin raskauksien jälkeen, mutta löysä, roikkuva nahka ja takapuoli jäivät. Viime kesänä huomasin, että kaikki housut ovat pieniä ja olo tukala. En viihtynyt enää omassa kropassa. Yritin kuntoilla ja syödä terveellisesti, mutta huomaamaton napostelu johti lihomiseen.

Sain kivan kuvauskeikan ulkomaille syksyksi. Se tarkoitti kuitenkin sitä, että joutuisin olemaan esillä kameroiden edessä. Aikaa oli vain kuusi viikkoa päästä kuntoon.

Raskauksien jälkeen vatsanseudun nahka ei tunnu enää niin löysältä ja housutkin istuvat jälleen joka puolelta.

Tutustuin Päiviin ja päätimme yhteistuumin, että kuuden viikon aikana antaisimme viidelle kilolle kyytiä. Se tarkoitti noin kilon viikkovauhtia painonpudotukselle.Alkoi armoton treenaus ja ruuan punnitus. Lada sai väistyä tulevan Audin tieltä. Ruokavalio säädettiin 1200-1500 kcal. Samalla treenimäärä nostettiin viiteen kertaan viikossa. ”Ounou” oli ekat sanani, kun kuulin millainen viikko-ohjelmani tulisi olemaan. Miten saan järjestettyä aikataulut kolmen lapsen äitinä sekä yksityisyrittänä?!

Tämän Audin kova työnteko tuotti 200 kilon hevosvoimat jalkaprässissä 2013
Tämän Audin kova työnteko tuotti 200 kilon hevosvoimat jalkaprässissä 2013

Kovalla tahdon voimalla laitoin kuin laitoinkin homman rullaamaan. Reilut viisi viikkoa takana ja puntari näyttää -4,5kg. Kuvausmatkalle lähtöön aikaa viikko. Olo on energinen ja kroppa on tiukentunut huomattavasti. Raskauksien jälkeen vatsanseudun nahka ei tunnu enää niin löysältä ja housutkin istuvat jälleen joka puolelta.

Mä niin tein sen! Kaikista parasta on, että herkkulakko saa jatkua ja terveelliset elämäntavat ja liikkuminen tulevat jatkumaan tästä eteenpäinkin. Faktahan on se, että mitään ei tapahdu itsestään. Töitä laihtumisen eteen on tehty, mutta kovalla itsekurilla ja päättäväisellä asenteella kaikki on mahdollista!

 

Aloin tykätä itsestäni
Ennen

Olen 45 vuotias perheenäiti, joka on aina ollut muodokas. Jo teininä tunsin itseni rehevämmäksi kuin muut, laiha en ole ollut koskaan enkä lihava.Lapsuudenkodissani tuoksui aina tuore pulla ja tarjolla oli hyvää kotiruokaa. Sain vahvan naismallin äidistäni ja kasvoin suorittajaksi, kiltiksi tytöksi. Kodin piti olla tiptop, aina piti olla tarjolla hyvää maistuvaa kotiruokaa ja tuoretta/pakastettua leipomusta. Olin ylihuolehtivainen ja tarkka, laiminlyöden itseäni.

Olen tykännyt aina liikkua, mutta suurta intohimoa mihinkään lajiin ei ole syntynyt. Muut perheenjäsenet liikkuvat ja harrastavat paljon. Painoa kertyi vähitellen. Sovituskopissa huomasin, että housut alkoivat kiristää nyt vyötäröltäkin ja olin saanut jenkkakahvat ja vanhat vaatteet alkoivat kiristää. Olin tulossa keski-ikäiseksi ja lihavaksi. Pisteenä i:n päälle loukkasin polveni viime vuoden hiihtolomalla. Läheisin ihminen valaisi minulle onnettomuuden tapahtuneen liikkumattomuuden vuoksi. Olin ”tuuriliikkuja”. Polveni leikattiin maaliskuussa. Olin liikuntarajoitteinen, sain ajaa vain kuntopyörällä ja vesijuosta ensimmäiset 3 kuukautta. Kuntosalille en vielä silloinkaan lähtenyt.

Painoa tuli lisää ja kesäherkut maistuivat. Muutosprosessi käynnistyi työpaikan valmennuspäivän tiimoilta lokakuun alussa 2012. Persoona-analyysi kertoi minun olevan kiltti, kunnianhimoinen ja tarkka puurtaja, joka ei osaa sanoa ei. Siitä päivästä lähtien olen opetellut sitä työssä ja kotona.Olin myös yhden päivän asiakkaideni kanssa Kisakallion urheiluopistolla ja näin paljon hyvinvoivia urheilullisia ihmisiä. Tunne oli vahva – minäkin halusin olla yksi heistä.

Olen tykännyt aina liikkua, mutta suurta intohimoa mihinkään lajiin ei ole syntynyt. Painoa kertyi vähitellen.

Aloitin aamuvarhaiset sauvakävelyt, koska muutos oman ajankäyttöön oli vasta alussa. Ei ollut aikaa kuin aamulla. Mieheni tuki oli tärkeä – hän heräsi myös lenkkiaamuina mukaani. Kunto nousi kohisten ja painokin hiukan laski.Vuodenlopulla olin valmis aloittamaan jotakin uutta. Joululomalla sain viestin Kuntokoulu Granista. Siellä oli alkamassa ”Kesäksi Kuntoon” – painonhallintaryhmä personal trainerin ohjaamana. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin ja lähdin innolla mukaan. Oma ajankäyttö meni uusiksi, otin itselleni aikaa vielä enemmän.

Jälkeen

Takana on kahdeksan kuukautta ohjattua ja tuettua liikuntaa. Mukaan on tullut myös säännöllinen ja terveellinen syöminen. Nälkää ei tarvitse nähdä kun syö oikein. Joskus voi myös herkutella. Talvella hurahdin nuoruuden lajiin, hiihtoon. Petikon hiihtoladut tulivat tutuiksi ja olotila kohentui hurjaa vauhtia. Keväällä löysin pyöräilyn (kotijoukkojen intohimo) ja vähitellen myös kuntosalin ja ihanat ryhmäliikuntatunnit.

Nyt olen pudottanut painoa 11 kiloa. Elokuun kuntotestissä sain erinomaiset tulokset. Olen saanut energiani takaisin ja olo on valtavan hyvä. Elämäntaparemontti on hyvässä vauhdissa.

Suurkiitos ja halaus Päiville vilpittömästä ihanasta tsemppaamisesta.

Kiitokset myös omalle ryhmälle, kotijoukoille ja työkavereille, jotka olette jaksaneet olla innossani mukana.

Nyt tykkään myös itsestäni ja tästä tunteesta haluan pitää kiinni.

 

Ikuinen laihduttaja
Ennen

Olen 45 vuotias mies. Suurimman osan elämästäni olen ollut ylipainoinen – paino on vaihdellut jojon lailla.

Minulla todettiin diabetes 10 vuotta sitten. Painoni oli tuolloin 127 kg. Tämän lisäksi tutkimuksissa todettiin suvussamme olevan lihavuuteen vaikuttava geenimutaatio, joka pitää painon paljon herkemmin korkeana kuin terveellä ihmisellä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yksi leipä vastaa aineenvaihdunnalleni kolmea leipää. Tyydyin ajatukseen, että tämä on minun kohtaloni ja se siitä – helppo ratkaisu!

Näin menikin talveen 2012 asti. Kävin diabeteksen vuosikontrollissa ja lääkäri totesi, että arvot ovat korkeat ja nyt pitäisi todella ruveta tekemään asialle jotain. Palopuheen lisäksi hän lisäsi lääkkeeni määrää.

Kolmen kuukauden säännöllisen liikunnan ja ruokavalion johdosta pystyinkin jo laskemaan insuliinin määrän minimiin! Kunto kohosi silmissä.

Sattumalta puhuin työpaikalla asiasta esimieheni kanssa. Meni hetki kun hän kutsui minut huoneeseensa ja kertoi soittaneensa minusta Päiville. Hän sanoi, että nyt otat ja soitat Päiville ja sovit 5 kuukauden jakson ja laitat itsesi kuntoon. Kuitenkin meni kolmatta viikkoa ennen kuin sain soitetuksi. Ajattelin, että kyllähän minä itsekin osaan. Soitin kuitenkin ja sovittiin tapaaminen. Sitä soittoa ei ole tarvinnut katua!

Päivi laati minulle sopivan treeni- / ruokaohjelman, mitä pystyisin liikkuvan työni ohella noudattamaan. Siitä se kunnon kohotus lähti liikkeelle. Kunnon, joka olikin paljon huonompi ( olematon ) mitä kuvittelinkaan. Sain Päiviltä paljon uutta tietoa ja oppia eri liikuntamuodoista, joista löysin itselleni sopivat.

Jälkeen

Alun jälkeen, kovan työn ja arjen astuessa treenikuvioihin mukaan motivaation löytäminen kiireisen työpäivän jälkeen ei ollutkaan niin helppoa. Näinä vaikeina hetkinä sain Päiviltä arvokasta tsemppausta. Kun vielä paino lähti ja sokeriarvot lähtivät laskemaan niin motivaatiota löytyi aina lisää.

Kolmen kuukauden säännöllisen liikunnan ja ruokavalion johdosta pystyinkin jo laskemaan insuliinin määrän minimiin! Kunto kohosi silmissä. Viiden kuukauden jälkeen painoni oli laskenut 10 kiloa ja sain todeta, että kyllähän se paino tippuu myös minullakin liikunnan ja oikeaoppisen ruokavalion ohella.

Tänään en voisi kuvitellakaan arkea ilman liikuntaa. Paljon kiitoksia työnantajalleni sekä Päiville, jotka jaksoivat ohjata liikunnan tielle.

 

Ylipaino ei kehity yhdessä yössä. Minä saavutin 100 kiloa 29-vuotiaana
Ennen
Olen ollut ylipainoinen koko ikäni, mutta painoindeksin lähestyessä neljääkymmentä, puhutaan jo vaikeasta ylipainosta. Olin mielialasyöppö. Palkitsin, hoivasin ja lohdutin itseäni ruualla. Jos olin stressaantunut tai ahdistunut, helpottivat herkut oloani. Jos olin iloinen ja halusin juhlia, juhlistin sitä herkkujen kanssa, joka kerta. Kilot kertyivät pikkuhiljaa ja salakavalasti herkuista tuli osa normaalia arkea. Tenttiin ei voinut lukea ilman karkkisäkkiä. Televisiota ei voinut katsoa ilman täyttä lautasta. Laihduttaminen ei ole koskaan helppoa. Itse tein lukuisia epäonnistuneita yrityksiä painon pudottamiseksi.

Varsinainen käännekohta tapahtui kuitenkin vahingossa. Ostin itselleni polkupyörän. En ostanut pyörää suuri elämäntapamuutos mielessäni. Tein sen ystävieni innoittamana ja halusin vain pienin askelin lisätä hyötyliikuntaa arjessani. En arvannut, miten se mullistaisi elämäni. Hullaannuin pyöräilystä. Jätin bussikortin kuukausimaksun maksamatta ja kohta kuljin kaikki matkani pyörällä. Painoni alkoi tippumaan.

Pyöräilyn myötä opin nauttimaan liikunnasta. Haastoin ystäväni laihdutuskilpaan ja aloin tosissani kiskomaan painoa alaspäin. Otin käyttöön kaikki mahdolliset laihdutuskeinot. Kirjasin syömiseni tarkkaan ylös ja pidin orjallisesti huolen siitä, että päivittäiset kalorit pysyivät kurissa. Tutustuin toisiin laihduttajiin, kirjoitin omaa laihdutusblogia ja luin muiden kokemuksia, sekä hakeuduin netissä erilaisiin tsemppiryhmiin. Vertaistuki oli tehokas motivaation ylläpitäjä. Kokeilin myös erilaisia laihdutusvalmisteita, mitä vain apteekin hyllyiltä löysin. Niistäkin oli apua. Tarkan dietin ja säännöllisen liikunnan avulla painoni tippui tasaista tahtia ja pääsin silloiseen tavoitteeseeni. Olin 20 kiloa kevyempi.

Pyöräilyn myötä opin nauttimaan liikunnasta. Olin 20 kiloa kevyempi.

86kg:n painoisena rohkaisin mieleni ja uskaltauduin kokeilemaan seinäkiipeilyä. Hurahdin lajiin samantien. Halusin todistaa itselleni ja muille, että lihavakin voi harrastaa tällaista “laihojen ihmisten lajia”. Kiipeily toimi loistavana kannustimena laihduttamiselle, sillä jokainen pudotettu kilo kevensi menoa seinällä. Treenaamisesta ja syömisestä puuttui kuitenkin suunnitelmallisuus. Halusin viimeisistä ylimääräisistä kiloista eroon, mutta vanhat keinot tuntuivat menettäneen tehonsa ja motivaatiokin oli kadoksissa.

Halusin päästä eteenpäin tavoitteissani ja tein lopulta merkittävän päätöksen; palkkasin itselleni personal trainerin. Kävimme Päivin kanssa läpi nykytilanteeni ja asetimme tavoitteet neljän kuukauden päähän. Tavoitteisiin kuului painonpudotus sekä kiipeilyharrastustani tukeva lihaskuntoharjoittelu. Oma PT toimii erinomaisena kannustimena pysyä treeniohjelmassa ja dietissä kiinni silloinkin, kun motivaatio on hukassa. Vanhat ongelmat, hampaiden kiristely ja turhautuminen olivat poissa, kun saatoin aina turvautua Päivin apuun. Seurasin pilkulleen ohjeita. Neljässä kuukaudessa vartalo kiinteytyi ja kymmenen kiloa karisi kuin itsestään kovan työn ansiosta. Elokuussa 2013 painoin 66kg.

Jälkeen

Kaiken kaikkiaan laihdutin itseni vaikeasti ylipainoisesta normaalipainoiseksi kolmessa vuodessa. Se ei tullut helpolla ja toistuvasti sain pudottaa samat kilot uudelleen, kun laihdutus otti takapakkia. Olen saanut pitää itseäni nälässä ja treeni on välillä maistunut puulta. Sellaista on laihduttajan arki ja se on monesti kaukana naistenlehtien menestystarinoista.

Arkea voi kuitenkin helpottaa monin keinoin. Ostan jääkaapin täyteen helppoja ja terveellisiä välipaloja sekä palautusjuomia ja jätän herkut kauppaan. Vaatekaapista löytyy puhtaita treenivaatteita viikoksi kerrallaan ja eteisen seinässä on lappu muistuttamassa treenikassin sisällöstä. Pidän yllä treenipäiväkirjaa ja suunnittelen aikatauluni etukäteen. Oman kokemukseni pohjalta kannustan myös tuttaviani turvautumaan laihduttamisessa ammattiapuun, sillä se tekee painon pudottamisesta monin kerroin helpompaa ja tehokkaampaa. Se on paras lahja, mitä voi itselleen antaa, kun voi vastikkeeksi saada paremman terveyden ja uuden elämän normaalipainoisena.

 

Harrastuksen avulla pysyvään muutokseen

Ennen

Olen 46-vuotias työssäkäyvä perheellinen nainen, jolla asiat olivat pari vuotta sitten sinällään ihan mallillaan. Työn ja perheen yhteensovittaminen teki toki arjesta kiireistä, mutta myös antoisaa. Sen enempää ajattelematta hyppäsin auton rattiin milloin kiirehtiäkseni töihin, milloin pojan futismatsiin. Salakavalasti vuosien mittaan kertyi kiloja ja kunto rapistui.

Olin nuorena harrastanut kilpaurheilua ja elin pitkään salakavalassa kuplassa ja kuvittelin olevani hyvässä kunnossa vain siksi, että joskus olin sitä ollut. Ikään kuin kunto säilyisi vaikka en ehtinyt mitään koiran kanssa kävelyä kummempaa juuri tehdäkään. Itseään oli helppo hämätä. Viikoittaisista ratsastustunneista olin sentään pitänyt kiinni. Alkuvuodesta 2014 päätin tehdä muutoksen. Kasvanut vaatekoko herätti, mutta halusin ennen kaikkea hyvään kuntoon. Halusin urheilla ja nauttia urheilusta, halusin tuntea urheilun tuoman endorfiinihuuman. Tiesin mihin pyrin, mutta päämäärä näytti tavoittamattomalta.

Urheilun aloittaminen pitkän tauon jälkeen tuntui tuskallisen vaikealta. Oli helpompi jättää tekemättä kuin tehdä. Oivalsin hyvin pian, että tarvitsisin pyrkimykseeni tukea ja apua. Päätin palkata personal trainerin. Netti pullisteli erilaisia vaihtoehtoja. Miten tietäisin kuka minun pitäisi valita? Lähdin tekemään listaa asioista, joita toivoin. Kaksi kriteeriä nousi ylitse muiden: 1) halusin liikkua missä vaan, mieluiten ulkona ja 2) halusin liikkua oman aikatauluni mukaan ja keskittyvä vain omaan tekemiseeni. Lisäksi halusin, että oma PT:ni olisi huumorintajuinen, mutta myös vaativa. Jos minä meinaisin antaa periksi, niin PT:n pitäisi olla se joka jaksaa vaatia ja patistaa, tarvittaessa tiukastikin.

Näiden kriteerin myötä päädyin Päiviin ja huhtikuun 2014 lopussa aloitimme yhteistyön. Teimme ensiksi elokuun loppuun asti kestävän sopimuksen. Tänä aikana tapasimme viikoittain heinäkuuta lukuun ottamatta. Teimme kuntotestaukset ja –mittaukset sen selvittämiseksi, mikä oli lähtötilanne. Päivi pyysi minua miettimään itselleni konkreettisen urheilullisen tavoitteen, johon pyrkisin ja joka olisi saavutettavissa. Olen aina tykännyt juosta ja niinpä tavoitteeksi asettuikin se, että jaksaisin juosta helposti 10 kilometriä. Tämä tavoite mielessä teimme siis harjoitteluohjelman. Lihaskuntoharjoittelua varten hankin kotiin kahvakuulat ja lisäksi Päivin kanssa teimme yhteisen treenin viikoittain. Vaikka ensisijaisena tavoitteena olikin kunnon kohottaminen, niin oli selvää, että myös ruokailuun tuli kiinnittää huomiota. Aamupala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala – nämä kaikki olisi jatkossa syötävä. Mitään tähtitiedettä terveellinen syöminen ei todellakaan ole, lautasmallin mukaan kootut ateriat ovat kaiken perusta. Kun päivään tuli sekä lounas että päivällinen, niin kuin huomaamatta turha leivän mussutus jäi pois.

Päivi kannusti myös hyötyliikuntaan ja tekemään urheilullisia tavoitteita tukevia valintoja: Aloin miettimään onko aina pakko mennä autolla, voisiko matkan pyöräillä tai voisiko hissin sijasta ottaa portaat. Kun juoksuharjoittelun alkuinnostuksessa toista säärtäni yltyi vaivaamaan penikkatauti, oli aika ottaa työmatkapyöräily mukaan harjoitusohjelmaan. Minulle tuo työmatkapyöräilyn aloittaminen oli alkuun jonkinlainen kynnys sillä epäröin, että matka olisi liian pitkä, 20 kilometriä suuntaansa. Mutta työmatkapyöräily vei mukanaan – kunto nousi ja kiloja tippui. Yhtäkkiä 40 kilometrin pyöräily päivässä ei ollutkaan enää mikään päivittelyn aihe. Elokuun koittaessa oli kiloja pudonnut jo toistakymmentä ja kunto kasvanut kohisten. Kun syksyllä 2014, penikkavaivan parannuttua, uskaltauduin jälleen juoksulenkille, huomasin, että 10 kilometrin lenkki meni helposti. Ensimmäinen konkreettinen tavoite oli siis saavutettu.

Jälkeen

Vaikka yhteistyömme ensimmäinen vaihe Päivin kanssa tässä vaiheessa päättyikin, niin oli selvää, että tämä homma ei jäisi tähän. Liikunta ja urheilu olivat tulleet säännölliseksi osaksi elämääni. Kesällä 2015 osallistuin Päivin Boot Camp – aamutreeniin Pirkkolan urheilupuistoissa. Noista aikaisista tiistaiaamuista tuli kesän tärkeitä hetkiä. Elokuun lopun Cooperin testissä meni 2700 metriä. Juokseminen vei minut mennessään.

Lihaskuntoharjoittelusta olen pitänyt huolta Päivin laatimilla saliohjelmilla. Tällä hetkellä, yli 20 kg lähtöpainoa kevyempänä ja huomattavan paljon parempikuntoisena, nautin monenlaisesta liikunnasta, milloin polkujuoksusta koiran kanssa, milloin talven tuomasta mahdollisuudesta hiihtää, milloin hikitreenistä salilla. Toukokuussa on tähtäimessä ensimmäinen puolimaraton. Minulta on usein kysytty, kuinka onnistuin tässä muutoksessa. Päivin rooli muutoksessa on ollut ehdottomasti merkittävä. Ilman Päiviä en olisi onnistunut, mutta Päivistä huolimatta olisin voinut epäonnistua. Suurin muutos on nimittäin ehdottomasti tehtävä oman pään sisällä: on haluttava muutosta ja on päätettävä onnistua. Ilman tahtoa ei ole tuloksia.